Jouluinen täytekakku

Jouluinen täytekakku

4 munaa
1 1/2 dl fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl piparkakkumaustetta

n. 1 1/2 dl omena- tai appelsiiniamehua

n. 3 dl omenasosetta
1/2 tl kanelia
2-3 dl puolukoita tai vadelmia

3-4 dl kuohukermaa
1 prk ( 200 g ) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl hunajaista siirappia tai hunajaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl inkivääriä


karambola- tai kiivihedelmiä
punaisia kirsikoita
hopeakuulia tai mantelirouhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja fariinisokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
Levitä taikina voideltuun tasapohjaiseen pyöreään vuokaan ( vuoan halk. 22-24 cm ).
Paista kakkua 175 asteessa uunin alarititilätasolla 30-35 minuuttia.

Vatkaa ensin kerma vaahdoksi. Vatkaa tuorejuuston joukkoon hunajasiirappi tai juokseva hunaja, sokeri, vaniljasokeri ja inkivääri. Lisää kermavaahto varovasti sekoittaen, älä enää vatkaa.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Nosta pohjaosa tarjoiluvadille ja kostuta omenamehulla.
Levitä puolet kanelilla maustetusta omenasoseesta levylle ja levitä päälle tuorejuusto-kermakuorrutusta. Ripottele päälle jäiset puolukat.
Tee toinen kerros samalla tavalla ja nosta kolmas kakkulevy pinnalle ja kostuta se.
Levitä pinnalle ja reunoille kuorrutusta. Anna kakun maustua kylmässä ennen tarjoilua muutamia tunteja tai seuraavaan päivään.

Koristele pinta ennen tarjoilua karambolaviipaleilla, kirsikoilla ja hopeakuulilla. Tarjoa kakku mahdollisimman kylmänä






Nimimerkki:



0


Lähetä resepti (email, GSM) ->>

<<-- Takaisin edelliselle sivulle